torstai 10. toukokuuta 2018

Kesää kohden

Kevät meni vauhdikkaasti. Pitkään saivat koirat nauttia lumisista keleistä.
Helmikuulla kävimme Nillen kanssa SSKY:n erkkarissa. Nille oli Saija Juutilaisen tuomaroimana ROP koira. Suurenmoinen päivä oli myös veteraani poika Tepille ( Nalle-Haukun Turkka ). Se oli PU 4 ja saaden SERT:n tullen näin FI MVA:ksi. Aivan mahtavaa! Olin myöskin ilmoittanut Arielin mutta koska meillä jylläsi kennelyskä niin Ariel joutui jäämään kotiin. Nillen sain evakkoon niin että varoaika saatiin täyttymään.

Vuoden 2017 kiertopalkinnotkin julkaistiin. Nille oli vuoden 2017 näyttelyschapendoes. Kävimme sen kanssa vain 6:ssa näyttelyssä joten mieluisa yllärihän tuo oli.

Pariviikkoa sitten teimme retken Viron Rakvereen. Reissun kohokohta piti olla Rakveren kebab mutta se oli suljettu :)
Kotoa matkaani lähti Nille sekä Ariel. Matkaseuraamme myöskin Tuija ja Austin. Majapaikkamme oli kiva pieni talo jossa yöpyi viimeistä yötä lukuunottamatta vain suomalaisia.
Lauantana meidän tuomarina toimi Eva Eriksson, Ruotsista.
Nille sai ERIN sekä Ariel. Rodunparhaassa tuomari kertoi että piti Arielista enemmän mutta Nillen etuliikkeet olivat paremmat.
Lopulliset tulokset:
Nille VAL ERI 1 SA PU 1 ROP
Ariel AVO ERI 1 SA PN 1 SERT VSP--> EE MVA
Austin EH 1



Nille:
Champion male  of excellent type. Well sheped breed. Dark eyes. Necc could be ?. Excellent body & bone. Well angulated. Excellent coat texture. Easy movement with power. Shows very well.

Ariel:
Very nice female. Happy & outgoing. Excelent type. Feminine head. Dark eyes. Good neck. Excellent body & bone. Enoughforechest but could be with some more. Excellent coat & angulation. Moves very well.

Ariel sai Viron sertin, koska se on Viron juniorimuotovalio niin sille riitti yksi serti valioutumiseen. Lisäksi kun Viron valious vahvistetaan on mahdollisuus hakea sille myös FI MVA.

Sunnuntaina meidät tuomaroi rodun erikoistuomari Rob Douma, Alankomaista. Olen pitänyt kovasti tästä tuomarista. Kun näin tuomaritiedot niin tein heti päätöksen että lähdemme Viroon.
Nille VAL ERI 1 SA PU 1 ROP RYP-2
Ariel AVO ERI 1 SA PN 1 VSP
Austin EH 1




Nille:
4y. Medium sizewell propotioned male. lovely typical head with large round eye. correct bite. thin ears. good neck. tip-top body. well angulated around. typical light bone, lovely coat. correct springy movement, well presented.

Ariel:
Very nice type. Lovely head & expression. Correct bite. Correct thin ear. Good neck. Correct topline & crop & tail set. Well angulated with light bone. Nice coat. Mover easily & springy. Well presented.



Jäimme odottamaan ryhmäkehiä. Ryhmätuomarina myöskin Rob Douma. Kovinmontaa koiraa ei enään ryhmissä ollut. Nille esiintyi jälleen reippaasti kutenlähes aina. Meidät poimittiin 4:n parhaan joukkoon. Lopulta Nille RYP-2. Ryhmien jälkeen lähdimme ajamaan kohti Tallinnaa ja kotia. Vaihdoimme aikaisempaan laivaan johon ehdimmekin hyvin. Reissu oli aivan mahtava ja aikakului nopeasti. Harmikseen Austin sai molempina päivinä EH:n. Muutenhan reissu olisikin ollut täydellinen.

Seuraavaksi olemme menossa Harjavallan ryhmikseen viikonloppuna. Kotoa mukaan lähtee Ariel. Myöskin B-pennuista Bela ja Toope tulee sinne. Hui kuinka jännittää jo. Siitä parinviikon päästä suuntaamme viikonlopuksi Joensuuhun. Kotoa mukaan lähtee Nille sekä Ariel. Sunnuntaina pentuihin osallistuu myös Lila B-pennuista.
Muuten kesän olemme melko hiljakseen. Katotaan käymmekö missään. Loppuvuoden näyttelyt vielä auki. Elokuussa suuntaamme kohti Hollantia jossa on 3 eri näyttelyä. Mieli myöskin olisi tehdä jokin reissu vielä ulkomaille mutta katsotaan..



tiistai 2. tammikuuta 2018

Vuosikatsaus 2017

Loppuvuosi on ollut kovin kiireistä aikaa. Surua surun keskellä joten päivitykset hieman jääneet. Kaikki pennut ovat löytäneet kodin. Marraskuulla kävimme Tampereen tuplanäyttelyissä. Lauantaina 25.11 oli Tampere kv. Tuomarina Paul Lawless, Irlanti. Kotoa olin ilmoittanut Arielin ja Nillen. Lisäksi Tuija tuli Austinin kanssa. Sekä Virtaset ilmoittivat Tepin jonka lupasin esittää. Kenneltytöksi apuihin lupautui Noora ja isäni lähti valokuvaamaan.
Lauantain tulokset:
Austin ERI 1 SA PU 4 VASERT
Nille ERI 1 SA PU 1 ROP
Tepi ERI 1 SA PU 2 SERT ROP-veteraani
Ariel ERI 1 SA PN 3 VASERT
Jäimme vielä ryhmiin jossa saimme liidellä yhden ylimääräisen kunniakierroksen. Myöskin Maarit ja Markku tulivat Kontiolahdelta katselemaan loppukehiä jonka jälkeen ajoimme meille katsomaan Lila-Ruskaa, pentua joka heille oli lähdössä.

Sunnuntaina 26.11 oli Tampere KV. Siellä tuomarina Barbara Müller, Sveitsistä.
Austin ERI 1 SA PU4 VASERT
Nille ERI 1 SA CACIB ROP
Ariel ERI 2

Isäni oli kuvaamassa kumpanakin päivänä. Jäin odottamaan häneltä kuvia joita hän alkoi työstämään maanantai iltana ja piti jatkaa vielä tiistaina töiden jälkeen. Sain siirrettyä koneelle käsittelemättömät kuvat sillä hän nukkui pois äkisti tiistaina töiden jälkeen.

25.11.17 Tampere kr
Tuomari: Paul Lawless, Irlanti
ROP Nille Lycke v.d. Korte Toren
VSP High Volts Miss Messy

26.11-17 Tampere kv
Tuomari: Barbara Müller, Sveitsi
ROP Nille Lycke v.d. Korte Toren
VSP Rockriver`s Bianca

Joulukuun alussa kävimme Nooran kanssa tarkastuttamassa Arielin sekä Hillan silmät. Molemmat saivat terveen lausunnot.

Joulukuun 12 päivä lähti myös siskoni Roki poika vihreämmille laitumille.

Tapaninpäivälle olin järjestänyt laavuretken Vähä-Kausjärven laavulle. Siellä meitä kokoontui jälleen useampi schapendoes. Alkuhankaluuksien jälkeen saimme makkart paistumaan ja juoksut raikaamaan. Ariel nautti jälleen poikien juoksuttamisesta.

Nyt tulilyhyesti tehtyä kooste loppuvuodesta. Muuten vuoteen 2017 mahtui paljon ulkoilua. Näyttelyissä kävimme jokusia kertoja. Huhtikuulla kävimme Tallinnan voittajassa. Paarlemoerin B-pentue syntyi syyskuun lopulla.

Mitäs tapahtuu vuonna 2018?
- käymme jokusissa näyttelyissä
- ulkomaan reissut mietintämyssyn alla. Suurimpana reissuna tulee elokuun Hollannin matkat
- pentusuunnitelmia
- ulkoilua, retkiä

lauantai 11. marraskuuta 2017

Sirutkin jo saimme ja loppuviikosta valmiita uusiin koteihin

Eilen kävimme eläinlääkärillä sirutuksilla sekä pentutarkastuksilla. Avukseni lähti ystäväni Reetta. Eläinlääkärimme totesi pennut terveiksi, reippaiksi ja uteliaiksi tapauksiksi mutta sitä ne ovatkin. Apua enään vajaa viikko ja ensimmäiset lentävät pesästä.

Tämä nuori herra on kuitenkin vielä vailla omaa rakastavaa kotia. Pojalle toivoisin aktiivista kotia. Hän on reipas ja utelias nuoren miehen alku. Tämän katraan Puuha-Pete. Tämän pojan kohdalla myös sijoitus mahdollista lähialueen tuntumasta.
Lisätietoja pojasta saat: sari.jansson@gmail.com tai soittamalla +358505279938.



keskiviikko 8. marraskuuta 2017

Herra Bingo vielä vailla omaa rakastavaa kotia

Hei olen herra Bingo.
Muuttuneiden tilanteiden kautta olisin vielä vailla omaa kotia. Luovutusikään tulen viikon 46 lopussa. Äitini kertoi että etsin aktiivista kotia. Olen melkoinen tättähäärä ja porukan tomerin poika. Jos sinulla on tarjota koti minulle tai haluat kuulla lisätietoja voit ottaa yhteyttä sähköpostitse: sari.jansson@gmail.com tai soittamalla p.+358505279938. Tämän herran kohdalla sijoitus myös mahdollista lähialueella. Sijoituksessa käytän kennelliiton sopimusta.




Pennut lähes 6 viikkoisia

Aika on kulunut aivan liian nopeasti. Päivityksetkin ovat vähän jääneet. Torstaina pennut tulevat jo 6:n viikon ikään. Päivät kuluvat pentujen kanssa touhuten sekä seuraten heitä. Perjantaina on luvassa sirutukset sekä pentutarkastukset. Yritimme meidän Kirken kanssa ottaa vähän kuvia heistä enemmän ja vähemmän onnistuneesti :)








tiistai 3. lokakuuta 2017

Juhlapäivä: Nille 4-vuotta

C.I.B FI MVA SE MVA EE MVA LV MVA LT MVA BALT MVA JMV-14  BALTV-16 SEV-16HeW-16 TLNW-17 Nille Lycke v.d.Korte Toren


Aika vierähtää nopeasti. Eihän siitä mielestäni ole kuin hetki kun ensikerran vierailimme Hollannissa. Kohta siitä kuitenkin on jo 4-vuotta. Tänään Hollannin tuontimme Nille täyttää jo 4-vuotta. Nille on yhteisomistuksessa Roponen Miran kanssa ( Kennel Soulshine )  Paljon onnea meidän Nille  <3

Pentulaatikossakin voidaan hyvin. Pennut kasvaneet. Tänään tulee 5vrk ikää.


sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Pennut lähes 3vrk

Pentukopasta kuuluu tuhinaa. Siellä voidaan hyvin ja pennut ovat virkeitä. Pennut ovat saaneet painoa lisää myös pienin prinsessa.
Pentuja on 4 urosta ja 4 narttua.
Väritys ja sukupuolijakauma pennuilla menee seuraavanlaisesti:
1 x musta poika
1 x ruskea-valkoinen poika
2 x musta-valkoinen poika
1x musta tyttö
1 x ruskea tyttö
2 x ruskea-valkoinen tyttö



Mikäli pennut kiinnostavat saat heistä lisätietoa soittamalla +358505279938/ Sari tai sari.jansson@gmail.com.
Narttu pentu mahdollisuus sijoittaa.
Uros pentuja varattavissa. Myös yhden uroksen kohdalla sijoitus mahdollista. Sijoituksessa käytetään Suomen Kennelliiton sijoitussopimuksia.
Lisää pennuista pentu sivulla. Löydät meidät myös Facebookista jossa ajankohtaisimmat päivitykset.